Sivut

26.9.2013

Verhojen vaihtoa ja somistusta




Tänään oli kyllä niin hyytävän syksyinen sää, että olikin oiva päivä vaihdella kodin sisustukseen somistuksia ja verhoja. Kyllä se vaan on aina yhtä ihanaa laittaa uutta ja saada kodille uusi ilme! Olohuone saikin nyt uuden valkoinen/harmaa/musta sävytyksen. Kynttilöitä ja lyhtyjä toin paremmin esille, pimenevien iltojen varalle.












Villasukat jalkaan, kynttilät tunnelmaa luomaan, suklaalevy ja sisustuslehti kainaloon. Ja sitten vain käperrytään sohvan nurkkaan muhkeiden tyynyjen keskelle!  Ei tästä syksystä muutoin selviä...

Tuija

21.9.2013

Syksynsatoa ja asetelmia

Nyt on tänä syksynä tehty ompuista taas jos jonkinlaista herkkua. Luulen, että en vähään aikaa halua kuullakkaan sanaa omena. Sen verran niitä on nyt tullut maisteltua eri olomuodoissa. Omppupiirakkaa, hilloa, omenapannaria, uuniomenoita, suoraan puusta haukattuna, lohkoina, viipaleina ....niin hyviä kun ne ovatkin, niin rajansa kaikella.

Aloin käyttää omenoita jo piha-asetelmissakin puutarhassa ja terassilla, sen verran paljon niitä löytyy. Kuinka ihanaa olikaan pitkästä aikaa taas tehdä käsillä jotain! Nuorempana pimuna (siis olen melkein tyttönen vieläkin, hah hah) olin töissä kukkakaupassa. Mieluisinta olikin kun sain vapaat kädet tehdä kimppuja. Kivaa puuhaa! Floristin työ olisi kyllä aika taiteellista ja luovaa työtä. Pitäisiköhän isona alkaa sittenkin kimppujen tekijäksi vai olisiko sittenkin parempi jättää se puoli niille, jotka sen taitavat.

Kauneushan on katsojan silmissä, vai mitä?  Tälläisiä pyöräytimme melkein 3- vuotiaan hyvin innokkaan apulaiseni kanssa. Luonto on niin kaunis ja värikäs! Ja mitä kaikkea ihanaa materiaalia onkaan metsät pullollaan :).








Tuija

14.9.2013

Lomatunnelmia



Tämän lomamatkan tulen muistamaan sydämessäni ikuisesti...









Rodoksen vanhassa kaupungissa.
Näihin maisemiin en kyllästy koskaan.





Meidän perheen vesipedot vauhdissa. Vanhin tytöistäni kävi sukeltamassa ensimmäistä kertaa sukelluslaitteiden kanssa. Nyt odotellaan innokkaasti seuraavaa sukellusta.




Lapset yösukeltamassa uuden ystävän kanssa. Ainakin merisiili kohdattiin ja muutama "lituska" kala. Kiitos uudet ystävät teille, olitte kivaa seuraa :)




Meidän perheen lomamatkat sisältävät paljon erilaista tekemistä auringon ja uimisen lisäksi. Vietämme aikaa saarella asuvien ystäviemme kanssa. Käymme festareilla. Kuten tälläkin lomalla, Maritsan kylässä.. Festareihin kuuluu ehdottomasti hyvä ruoka ja tanssi. Kreikkalaista kansantanssia tulikin sitten tanssittua useampaan kertaan. Välillä jalat enemmän tai vähemmän solmussa.

Mandraki satamasta saa parasta grillattua maissia, nam... vai johtuneeko miljööstä ;)?












Tässä lisää ihastuttavia yksityiskohtia joista pidän. Pellava/puuvilla verhot käsinvirkatuin pitsein somistettuna. Suihkuhuoneen hauska yksityiskohta: kattoon asennetun levyn alta loistaa tunnelmallinen valo.






Tämä oli tyttöjen toive/ haave tälle lomalle jonka halusivat toteuttaa, heekullista, kuten nuorimmaisemme sanoo...
Tuija