Sivut

22.1.2014

Ballerina ja "kärkkärit"

Voi sitä onnen määrä kun meidän perheen ballerina sai ensimmäiset kärkitossunsa!! Neiti on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt harrastamaan balettia jo kuusi vuotta. Nyt pitkäjännitteinen harjoittelu on palkittu ja uusi vuosi kurssi kärkitossuineen on TOTTA! On se baletti kyllä niin kaunista katsottavaa, kerta kaikkiaan.





Terkuin Tuija Unelmia puutalossa

2.1.2014

2014!



Ihanaa jo alkanutta uutta vuotta kaikille!! Odotan jännittyneenä mitä uutta tämä vuosi tuokaan tullessaan. Palatakseni menneeseen vuoteen: siihen mahtui paljon iloa sekä rakkaan ihmisen menetyksen surua. Tuo kulunut vuosi todella jää mieleeni.

Käänsin uuden lehden elämässäni. Jätin vakkari työpaikan ja päätin kokeilla omia siipiäni sisustusalan yrittäjänä. Elämä, kun on sen verran arvaamatonta ja kuitenkin niin lyhyt, ettei sitä kannata elää tavalla johon ei ole tyytyväinen. Minun matkani jatkuu kohti unelmaani. Uusin tuulin  siis uuteen vuoteen!







                                 Onnea unelmienne tavoitteluun ;)  Unelmia puutalossa Tuija

8.12.2013

Koti joulu asussaan

Nyt alkaa koti olla valmiina joulun viettoon. Pidennetty viikonloppu takana. Ihmeitä ehdittiin saada aikaan. Kerta kaikkiaaan! Ehdimme jo leipoakin joitakin joulun herkkuja. Ohoh, no vähän maisteltiinkin jo. Nam mikä tuoksu valtaakaan kodin. Jo pelkastä tuoksustakin tulee joulu kotiin. Lapset ovat askarrelleet kaksi päivää joulua. Huh mikä määrä tuotoksia onkaan jälleen syntynyt. Istuimme myös iltaa hyvien ystävien kanssa nauttien hyvästä ruuasta ja seurasta!







Tänne postilaatikkoon voipi joskus tonttu tuoda terveisensä.
Jännittää, jännittää tuleeko tänään postia ?!









Tässä meidän joulun ajan herkku pöytä. Tähän leivotaan täytettä pikku hiljaa. Aina kun pikku rakonen jostakin löytyy tai innostus iskee.



Meidän valkoinen joulupukki pikkujoulukuusen kera. Punainen joulupukki toivottaakin eteisessä kaikki joulun ajan juhlijat tervetulleiksi.














Ihanaa joulunajan odotuksen aikaa. Tehdään yhdessä joulusta taikaa....


Tuija

24.11.2013

Matkaan siis...

Viikkojen hiljaisuus täältä blogi maailmasta: siihen on erittäin hyvä syy. Touhua on riittänyt viime viikkoina ja päivinä. Minä olen päättänyt toteuttaa pitkä aikaisen haaveeni. Olen päättänyt elää haavettani, enkä elää haaveillen. En halua olla ihminen, joka joskus katuu tekemättömiä! Isot päätökset on nyt tehty ja haaveet odottavat toteuttajaansa.

Tänä viikonloppuna Rusticana esitteli joulu malliston Kokkolassa kaksi päiväisillä joulu messuilla.Vastaanotto oli hyvä. Tuotteeni saivat kovasti ihailua. Liikkeellä oli paljon mukavia asiakkaita. Tästä onkin mukava jatkaa matkaa kohti tulevaa seikkailua ja kohti unelmaa.


Matkan täytyy jostain alkaa


Matkan täytyy jostain alkaa
ja se alkaa tästä.
Kopistan ja kolkutan, 
ei mikää estä lähtemästä. 

Kierrän ensin talon, 
sitten vielä maailman.
Kulmakunnat vieraatkin
uteliaana katsastan.

Tiet kuin madot kiemurtavat.
Hiekka jalan alla pöllyää.                                       
Linnutkin lentää uskaltavat                                     
vaikka varmaan jännittää.

Matkaan siis, ystävät!                                             
Lyö sydän kipinää!                                                 
Vuori meille kumartaa,
sirkka sirrittää.

-Eppu Nuotio-


Tuija


29.10.2013

Metsä retkellä

Kivan sään innoittamana lähdimme tänään metsä retkelle. Heti koti pihamme jälkeen alkaa metsä. Onkin kiva, ettei tarvitse kauas lähteä päästäkseen metsään. Olipa ihanan rauhallista ja aurinko paistoi ja fiilikset nousi ihan huippuunsa. Hymy nousi huulille. Retkellä saimme ihastella kaunista luontoa! Vitsit mitä kauniita sammal peittoja! Melkein olisin voinut sammal peitolle kellahtaa ja katsella kaunista taivasta ;). Oravaankin retkellämme törmättiin, katseet vaihdettiin ja kurre kuvattiin.




                                                             
                                                                 Luonnon oma cupcake


Jaksan aina rummuttaa luonnonmateriaalien puolesta. Mitä kaikkea kaunista ja hauskaa onkaan luonto pullollaan! Matkaamme lähti kaunis lituska kivi joka on kuin tarjoilu alusta. Ja tietysti käpyjä. Näistä syntyikin kiva asetelma, kera kynttilöiden.


Tuija

24.10.2013

"Joulun odotustako jo?"

Tänään tuntuu, että yleinen keskustelun aihe on ollut: oletko talvi ihminen? Minäpä en erityisemmin talvesta välitä. Tulisin vallan hyvin toimeen ilman moista vuoden aikaa. Lasten myötä olen oppinut talvea sietämään hiukan paremmin. Tänään lämpötila kohosi 11 asteeseen, se sopisikin minulle hyvin :).
Suomessa nykyään kun talven kelit seilaavatkin sitten ees ja taas. Sohjosta pakkaseen. Ja lunta tulee välillä joka tuutista, ettei oikeasti tiedä enää, et mihin sitä kasais. Kohtuus on tuossakin ihan hakoteillaan ;) ?!

Joulusta pidän ja lumi tottakai kuuluu vahvasti jouluun. Ei se joulun tunnelma ole ollenkaan samanlainen jos maa on musta. Rakastan sitä kun saan tehdä kauniita somistuskokonaisuuksia ja kattauksia. Ja jouluna on jotenkin erityisen kiva laittaa kotia nätisti. Pitäisi vain laittaa kyltit älä koske ;). Meillä kun varsinkin tuo pikkuneiti tykkää laitella äidin somistuksia uusiin järjestyksiin. Mitä ihmeellisimmistä paikoista välillä löydän tavaroitani. Mutta se on elämää ja näin sen kuuluukin mennä!
Kynttilöitä on kiva poltella näin syksyllä ja talvella pitkin päivää. Kynttilät luovat kyllä tavattoman ihanaa lämmintä tunnelmaa, jotenkin todella rauhoittavaa. Kynttilöitä kyllä kuluukin aivan valtava määrä.


Oletteko jo aloittaneet joulun järjestelyt ja lahjojen miettimiset? Nyt jos olisin oikein järkevä aloittaisin kaiken jo nyt kun aikaa vielä on. Oikeastaan vain 61 päivää jouluun! Nuo päivät kuluu kyllä yllättävänkin nopeasti.
Onko teidän joulunne valkoinen vai punainen? Lisäättekö hopean vai kullan sävyä? vai jotain ihan muuta?



Tuija

10.10.2013

Sanomalehtiä vuodelta 1957

Vitsit, et tää on niin kiva!! Voisin vain istua nököttää talomme alimman kerroksen portailla ja katsella tuota valmistunutta seinää. Yhtenä päivänä halusin hieman uudistusta 3-kerroksisen talomme alimpaan kerrokseen, ja etenkin portaikkoon. Revin yhdeltä seinältä vanhan tapetin pois. Mietinkin silloin, mistä löytäisin juuri sellaisen uuden pinnan tuohon seinään, joka silmääni miellyttäisi taas hetkisen.

Ja ai että kuulkaas, eipä tarvinnut kauas pintamatskuja mennä etsimään. Vanhoista kätköistä otin esiin kasan 1950 -luvulta olevia sanomalehtiä. Sanomalehdistä sitten katselin hauskimmat aukeamat ja nyt ne tuossa seinässä toimittavat tapetin virkaa. Tosi hauska tuli!




Ja mikä hauskinta lukea noita vanhoja lehtijuttuja 50 -luvulta. Miltä kuulostaa esim. tämä seuraavanlainen mainos :) ?


Rakastan niin kaikkea ajanpatinoimaa tavaraa, ne henkivät aivan eri tavalla lämpöä kuin uudet jutut. Vanhoilla tavaroilla ja asioilla on jo monta tarinaa kerrottavana. Ainakin minä pidän! Mut on se kiva kun kaikilla on oma tyylinsä ja makunsa sisustuksen suhteen. Se kaikille suotakoon.








nice day to all





Tuija